Tämä on totuus osa 3

Heti ensitöikseni juoksin lähimälle kaupalle, joka oli vain auki ja ostin raskaustestin.

Jätin sen keittiön pöydälle istuin sängylle ja odotin tuloksia.
Tiesin kyllä koko ajan, mikä olisi tulos. Elättelin silti toiveita, että se ei olisi totta.

 Se oli varmaa nyt.
Testissä olevat viivat sen kertoivat odotin lasta miehelle, jota en tunne ja joka ei koskaan välittänyt minusta

 Yritin huuhtoa sitä tietoa itsestäni jonka juuri kuulin, mutta niinkuin loogisesti ajateltuna ei se lika siitä mihinkään hävinnyt vaan ihoni vain puhdistui.

Ei, ei en todellakaan ollut valmis äidiksi.
En nyt enkä vielä vähään aikaan, minulla ei ole paljoa rahaa. Saati pitää sitten huolta jostain toisesta simistä. En koskaan pystysi siihen ja sitä paisti vihasin lapsia ne parkuvat itkevät sotkevat koko ajan.

Kuitenkin peiliin katsoessa näin vain yhden ratkaisun
Se sai oloni pettyneeksi. Helpompaa olisi, jos olisin jäänyt maalle. Hoitanut tilaa vanhempieni kuoltua. Ei olisi koskaan tarvinnut miettiä tälläistä.

 Kuitenkin muistin sen miksi olin tullut tänne edes asumaan.
Maalaaminen se oli kuin uni jossa olit kuitenkin hereillä.
Sinulla olisi ystävnä paperi joka jakaisi huolen kanssasi ja pensseli joka piirtäisi sen siihen.
Maalailin yötä myöten niin kauan, että oli pakko lopettaa vesivärien loputtua.

Juuri kun nukkumaan ruetessani koin viiltävän kivun.
Aivan kuin... joku olisi puukottanut minua?
Ei, tämä oli pahempaa. Paljon paljon pahempaa
Huusin ja itkin samaan aikaan.
 Tiesin mikä oli edessäni.

 Jalkani eivät tahtoneet kantaa ovetani pois.
Mieleni teki sinä hetkenä vain vajota polvieni varaan ja itkeä kipu pois.
Mutta se ei auttaisi, joten pysyin järkevänä ja tilasin itselleni taksin.

Seuraavana yönä viimein pääsin kotiin.
Suuni oli kuiva ja olo kuin olisin kuollut ja herännyt vainajana.
En millään pystynyt käsittävän tapahtumia.
Sairaalassa yritin esittää reipasta ja onnellista äitiä, mutta toisen lapsen kohdalla esitykseni oli takuulla ollut jo todella läpinäkyvää.

 En kestänyt todellisuutta
Hitaasti avasin oven ja lähdin raikkaaseen yöilmaan
Itku kurkussa kävelin piha tietä mikä voisi olla parempaa kuin kunnon kännit.
Vaikka en edes tarkkaan tiennyt mistä puhuin, sillä tämä olisi ensimmäinen kerta kun joisin, mutta se tuskin täällä kaupungissa on ongelma.

 Silmät ensimäiseksi auki saatuani,
 tunsin päässä helvetillisen jyskytyksen.
En todellakaan voi liikkua tästä enempää.
Yritin tähyillä ympärilleni mutta en todellakaan tiennyt missä olisin.
Alue oli minulle täysin vieras.
en yrittänyt edes nousta vaan suljin silmäni uudelleen ja painuin unen kaltaiseen tilaan.

Muutama vuosi myöhemmin

 

Nyt olin täällä tämän kaiken jälkeen, sen mitä tein, mitä joskus olin.
Siloin maalasin ja olin hyvä, enkä maannut juopotellen ja riehuen kaduilla.
Tähän olin nyt tullut.

 Kotini olisi aivan edessäni, kaiken tämän jälkeen olin saanut sen takaisin,
vaikka pakkohoidossa olinkin ollut.
En ollut vain silloin oikein kunnossa.
Jännitys sai vatsani sekaisin, kun otin askeleen kotiani kohti.