Mukavia lukuhetkiä!
Koulusta tullessaan Natalie meni ensimmäiseksi jääkaapille. Hänellä oli oma salaisuus miksi ei syönyt koulussa ja siksi oli nyt niin kiire syömään.
Edward taas meni talon läheiselle puiston penkille lukemaan opetajalta saatua lukuläksyä.
Kellon lähestyttyä viittä olin itsekkin tulossa kotiin ja kaksosilla tuntui olevan hauskaa sotkuisesta asunnosta huolimatta.
Olin päättäväinen ovesta astuttuani tervehdin kaksosia ja olin aikeissa mennä siivoamaan.
En tietenkään yllättynyt siitä, että lapset eivät auttaisi minua mutta toivoin sitä salaa kuitenkin.
Selän takana huomasin Natalien hyppivän roskien päällä, mielessäni oli heti huutaminen mutta laskin kuitenkin hitaasti kymmeneen ja päätin olla hiljaa.
Myöhemmin vessan pesun jälkeen Natalie ilmoitti menevänsä käymään stylistillä, ilmoitin että meillä ei olisi rahaa sellaiseen suosiolla. Topakasti Natalie kuitenkin sanoi, että asia oli sovittu ja tulisi kotiin noin kello kymmenen.
Ennen lähtöä laitoin kuitenkin Natalien siivoamaan vesilänttejä vessan lattialta.
Juuri ajallaan tuli pihalle uusi Natalie, hän oli leikannut hiuksensa ja tyyli oli muuten muuttunut.
Nataliella oli selvästi jotakin mielessään, mutta en siihen puuttunut ne nimiittäin ollut mitenkään hyvissä väleissä juuri Natalien kanssa. Enkä itse asiaa yrittänyt ratkaista, sillä minua ärsytti kovasti Natalien omapäisyys.
Tyttö meni kuitenkin onnekseni nätisti omaan sänkyynsä ja rupesi untenmaille.
En pitänyt siitä että sänkyni oli keittiössä sillä, lasten mennessä vessaan tai heräävän aamulla aikaisemmin he herättivät aina minut ja keittiön hajutkaan ei mitkään parhaimmat olleet.
Itse olin mennyt jo aikaisemmin nukkumaan, kun edward istui sängylleni ja söi iltapalaa.
''Onko sinun pakko pitää tuollaista meteliä?'' kysyin Edwardilta hänen syödessään ja kuunnellen musiikkia puhelmestaan
''Minä yritän nukkua, miksi edes olet hereillä vielä?'', huusin jo vähän kovempaan ääneen, mutta hiljensin ääntäni, sillä en halunnut Natalien heräävän.
''Anteeksi'', Edward pyysi kiltisti.
Aamulla kyllästyttyäni astioiden löyhkään aloin tiskaamaan likaisia astioita.
Tein myös kaksosille aamupalaa, vaikka huono kokki olinkin ja keitosta saattoi roiskua minne sattui.
Tulos oli yllättävä tekovaiheeseen verrattuna, Edwardkin oli hereillä ja tuli ottamaan tekemääni ruokaa.
Natalie oli ollut jo Edwardiakin kauemmin hereillä mutta hän tuntui jumittaneen peilinsä eteen, jonka hänelle vasta olin ostanutkin.
Myöhemmin hänkin tuli ottamaan ruokaa, mutta ei mitenkään kovin innostuneena.
Natalie oli hiljaa koko sen ajan kun keskustelin Edwardin kanssa, välillä saatoimme nauraakkin mutta Natalie ei edes hymyillyt.
Olimme jo aikaisemmin Eelin kanssa sopineet, että menisimme lähellä olevaan puistoon lasten kanssa.
''Heei..'' sanoin kuisaantuneena lasten juostessa innokkaina leikkimään.
''Hei, miten sinulla on mennyt?'' vastasi Eelikin, mutta hänen äänessään oli varmuutta.
Pääasia olikin, että Nataliella ja Edwardilla oli hauskaa ja siltä se kyllä näyttikin
Välillä tunsin sykkeeni kiihtyvän nopeasti, mutta mielessäni ei pyörinyt vihaisat ajatukset vaan olo oli jälleen kuin vasta ihastuneella.
Myöhemmin seuraamme liittyi Sara niminen nainen, jonka suuntaan Eeli tuntui heittelevän paljonkin flirttiä, se sai oloni erittäin raivostuneeksi.
Lätkäisinkin häntä vihoissani kasvoihin aika voimakkaasti.
Nopeasti Sarakin lähti kävelemään ohitsemme ja Eeli tuijotti minua tyhjillä silmillään raukka ei oikein tajunnut mistään mitään.
Natalie oli kyllästynyt leikkimiseen ja jutusteli syrjemmässä vähän vanhemman naisihmisen kanssa.
Edwardkin oli hävinnyt leikkitelineeltä, mutta vain hetkeksi sillä hän oli poistunut käymään yleisvessassa.
Emme oikein puhuneet äsken tapahtuneesta, huomasin sisälläni kuitenkin paljon mustasukkaisuutta ja samalla olin todella nolostunut. Tuohduin kuitenkin uudelleen, sillä Eelin katse ei ollut enää tyhjä vaan intohimoinen katsoessaan rintavarustustani.































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti