Kävijät

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kaikilla on toivoa? osa 1

 Viimein perillä toivottavasti matka olisi tämän arvoista. Harvoin yksikään tyttö maalta pääsisi tänne muuttamaan. Korkokenkäni kopisivat uuden taloni pihalla seinät olivat kauniin ruskeat ja sävyt maanläheiset aivan kuten tykkäänkin.









 Hetkeksi oli aivan pakko pysähtyä tasoittamaan sykettäni joka oli tästä kaikesta jännityksestä alkanut nousta ja tuntui kuin se olisi pomppaamassa pois kehostani.







 Se oli rakkautta ensi silmäyksellä talo oli kaunis.








   Kaikki  matkustaminen oli saanut oloni todella väsyneeksi ja pitihän minun testata sänky jo heti joten mikäs sen parempaa kuin nukkua heti kotiin tultua ja tutustua vasta huomenna tähän kaupunkiin paremmin.







                         Aamiaiseni söin melkeimpä kävellessä, vaikka minulla ei ollut mihinkään kiire en vain malttanut pysyä paikoillani miettiessäni sitä että pian pääsisin tutustumaan tähän kaupunkiin ja sen ihmisiin. ja voin kertoa että sänky oli mitä parhain, yleensä kotonani tai oikeastaan entisessä kodissani minulla oli paljon univaikeuksia, mutta kaikki tuntui kadonneen nopeasti.
Vai kuvittelenko vain?








Ensimmäiseksi soitin tietysti taksin itselleni ja ilman mitään päätösongelmaa suuntasin heti museoon.
Viime öinen toi pientä paniikkia itselleni.







 Museolla huomioni olisi kuulunut keskittyä maalauksiin ja patsaisiin mutta ei sydän halusi jotain muuta. Oloni oli alkua kohti ahdistunut heti sisään tullessani mutta jo hetken juteltuani olo helpottuin. Tutustin söpöimpään suklaasilmään ja hän esitteli itsensä Eeliksi.







En tiedä olinko sitten vain helppo saalis mutta hyvin nopeasti juttelun jälkeen siirryimme Eelin kanssa pieneen kotiini.
Emme paljon keskustelleet kun Eeli heitti pientä flirttiä ilmaan ''nopeaa toimintaa ajattelin pirun nopeaa ''






Ja tietenkin yksi asia johti toiseen ja menetin viattomuuteni Eelille jonka sukunimeä en edes tiedä.
En miettinyt silloin järkevästi ehkä asian olisi todellakin voinut tehdä toisin.







 Niin nopeasti kuin kaiikki oli tapahtunut niin myös sitten katosi.
Heti kaiken jälkeen sanaakaan sanomattta mentyäni vessaan Eeli katosi.
Purin vihaani ja tyhmyyttäni siivoukseen niin aina äitinikin teki kun oli ollut vihainen jostakin.







 En kuitenkaan ollut niin vahva kuin äitini olin heikko
Suolaisen lämpimät kyyneleet alkoivat kuitenkin virrata pitkin poskiani
Miten joku voi edes olla näin tyhmä..








Miten käy Arianen?  Niin risut kuin ruusut ovat tervetulleita.

2 kommenttia:

  1. Onnistuin viimeinkin liittymään lukijaksi!
    Teksti on heti minun mielestäni sujuvampaa ja parempaa, plussat heti alkuun siitä. :') Lisäksi tuo päähenkilö on vaan todella nätti...
    Seuraavaa osaa odotellessa. :'D

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että liityit,lukijoita kaipailenkin kovasti ja kiitoksia kehuista ja kommentista! :')

    VastaaPoista